TARTU YHTEISÖ

Haluatpa sitten istua katsomassa tai lähteä mukaan, haluamme tietää siitä. Liity NISSAN -yhteisöön, klikkaa mitä tahansa näistä linkeistä ja kerro, mitä olet nähnyt, kuvannut tai tehnyt itse – ja katso ammattilaisten tekevän sitä, missä ovat parhaita.

MUUT URHEILIJAT

CYRIL NERI

Cyril on suuri taustavaikuttaja vapaalaskutapahtumien järjestäjänä. Hän oli ykkönen miesten lumilautailun vapaalaskurankingissa 2006 ja hän on voittanut Verbier Xtremen kahdesti.

KÄY HÄNEN FANISIVUILLAAN

GLEN PLAKE

Vapaalaskun maailmassa Glen on todellinen suurlähettiläs, aito legenda ja mahtava mediamagneetti.

KÄY HÄNEN FANISIVUILLAAN

ERIC THEMEL

Eric on ollut ammattivapaalaskija vuodesta 1997. Yli 10 vuoden ammattilaisura on antanut Ericille yhteyksiä lajiin erikoistuneeseen mediaan sekä lifestyle-televisioon ja -lehtiin.

KÄY HÄNEN FANISIVUILLAAN

YHTEISÖ

LIITY TOIMINTAAN YOUTUBESSA

Hyppää mukaan toimintaan ja näe ammattilaiset työssään. Opi cliff droppaamaan, noboardaamaan ja selviämään pahimmistakin kivikoista. Lataa omat pätkäsi ja jaa tietosi. Tapaa muita faneja. Ja näe kaikki tulevat NISSAN-videot vuodelta 2010.

JAA KOKEMUKSESI YOUTUBESSA

KOE VAPAALASKUN HENKI EUROSPORTILLA

Katso räjähtävät NISSAN-videot ja Eurosportin yksinoikeusjaksot. Kuule, mitä vapaalaskijat itse kertovat ja elä mukana pahimmat pannut ja näyttävimmät dropit NISSAN.

HYPPÄÄ MUKAAN TOIMINTAAN EUROSPORTILLA

KATSO ADVENTUREA FLICKRISSÄ

Katso uskomattomat kuvat vuorilta, lataa ja editoi omiasi ja liity keskusteluryhmiin, joissa voit sanoa sanottavasi kaikesta NSA:han liittyvästä.

JAA ENEMMÄN JA LIITY MUKAAN FLICKRISSÄ